Uutiset

Ympäristöaiheisia uutisia meiltä ja maailmalta.

Kasvisruokapäivä kouluihin

Helsingin kaupunginvaltuustossa on tänään esillä Emma Karin (vihr) aloite koulujen viikottaisesta kasviruokapäivästä. Kaupunginhallituksessa aloite on jo hyväksytty.
Ajatus on periaatteessa oikein hyvä. Kouluissa on hyvä tarjota monipuolista ruokaa: jonakin päivänä lihaa, toisena kalaa ja aina välillä kasviksia. Lihansyönnin ympäristöhaitat ovat kiistattomia, joten on hyvä ujuttaa kasvisruoka koululaisten ruokavalioon normaalina asiana eikä pelkkänä poikkeavien vaihtoehtoruokana.
Aivan vailla sudenkuoppia [...]

“Making the Green Energy Switch at a Time of Crisis”

Helmikuun alussa julkaistiin ”Making the Green Energy Switch at a Time of Crisis” -niminen pamfletti, jossa europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen toimi yhtenä kirjoittajista. Pietikäinen käsitteli Euroopan energiantuotantoa ja sen siirtämistä lähes kokonaan uusiutuvalle pohjalle vuoteen 2050 mennessä.
Teoksen toimitti liberaaliryhmän puheenjohtaja Graham Watson ja muina kirjoittajina hänen ja Pietikäisen lisäksi toimi Vittorio Prodi liberaaliryhmästä, David Hammerstein vihreistä [...]

Ruoan hävikki suhteettoman suurta

Puolet maailman ruoasta haaskataan jätteeksi (YLE 18.2.09). Puhuttaessa ruoan ympäristövaikutuksista puhe on keskittynyt tuotantoon, mutta olisi syytä ottaa tarkasteluun entistä laajemmin koko ketju pelloilta ja meristä aina vastalaukun kautta viemäriin ja siitä eteenpäin.
Uutisessa viitataan YK:n ympäristöohjelman UNEPin raporttiin. Siinä arvioidaan, että esimerkiksi syötäväksi kelpaavaa kalaa heitetään meriin vuosittain noin 30 miljoonaa tonnia. Yhdysvalloissa haaskaantuvan ruoan [...]

Google haluaa tuulivoimaa

Hakukonejätti Google on ostanut Summan entisen paperitehtaan Stora Ensolta. Sijainti onkin Googlen kannalta monessa suhteessa hyvä: Hamina on lähellä miljoonakaupunki Pietaria, Suomessa on hyvä infrastruktuuri, vakaat olot ja soveltuvaa työvoimaa. Suomen viileässä ilmastossa myös jäähdytystarve on suhteessa pienempi kuin monessa muussa maassa.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan (HS 12.2.09) Googlen paikanvalintaan vaikuttaisi myös lähistölle tulevat Winwind-yhtiön neljä [...]

Vapaavuori lupaa energia-avustusten loppusumman kasvavan

Yle Uutisten (lähteenä myös Verkkouutiset) mukaan asuintalojen energia-avustuksiin on tulossa enemmän rahaa kuin perjantaina julkistetut ministeriöiden budjettiesitykset lupaavat. Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mukaan tukien lopullinen taso ratkeaa budjettiriiheen mennessä. Myös ehtoihin on luvassa parannuksia.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen: Puistojen ja muiden viheralueiden vaikutus ilmastonmuutoksessa selvitettävä

Vihervuoden 2008 tunnus on Vireyttä Vihreästä. Mikkelissä vuoden päätapahtumassa puhunut Sirpa Pietikäinen muistutti, että vihreästä on saatavilla paljon muutakin: “Viheralueet toimivat muiden muassa hiilinieluina ja ympäristön kaunistajina. Ne ovat luonnon monimuotoisuuden keitaita, edistävät ihmisten terveyttä ja ympäristön kestävää kehitystä”.

Bushin ilmastotavoitteet eivät riitä EU:lle

Presidentti George W. Bush on viimeinkin taipunut myöntämään, että ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää toimia myös Yhdysvalloilta. Hänen julkilausumansa tavoitteet ovat kuitenkin varsin maltillisia. Siinä missä useat muut teollisuusmaat esittelevät päästöleikkaustavoitteitaan, Bushin mielestä Yhdysvaltain on vain saatava kasvihuonekaasujen kasvu taittumaan vuoteen 2025 mennessä. Energiateollisuuden osalta olisi saatava aikaan päästöjen laskua, mutta vasta 10–15 vuoden sisällä.

Keskusta ja kokoomus kannattavat Vuotosta, Kollajaa ja turvetta

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen on vahvistaa tämänpäiväisessä Suomen Luonto -lehdessä, että kokoomus rakentaisi Vuotoksen ja Kollajan tekoaltaat. Lisäksi puolue lisäisi turpeen käyttöä energiantuotannossa. Asiasta kertoo YLE. Toinen päähallituspuolue keskusta on samoilla kannoilla, sen sijaan vihreät vastustavat. Ympäristönäkökulmasta sekä uudet tekoaltaat että turpeen energiakäyttö ovat erittäin kiistanalaisia hankkeita.

WWF - Sähköautot energiatehokas ratkaisu

Sähköautot ovat kolme kertaa vetyautoja ja jopa neljä kertaa normaaleja polttomoottoriautoja energiatehokkaampia. Vaikka sähköautojen käyttämä sähkö olisi tuotettu fossiilisilla polttoaineilla, niiden käyttäminen on tutkimuksen mukaan selvästi bensiinillä tai dieselillä kulkevaa autoa ilmastoystävällisempää, todetaan WWF:n 2.4. julkaisemassa raportissa.

Pelastetaan saimaannorppa -julistekilpailun voittajat

WWF järjesti keväällä Saimaan alueen koululaisille julistekilpailun, jolla kannustettiin koululaisia etsimään erilaisia suojeluvinkkejä äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan pelastamiseksi.