Kasvisruokapäivä kouluihin

Helsingin kaupunginvaltuustossa on tänään esillä Emma Karin (vihr) aloite koulujen viikottaisesta kasviruokapäivästä. Kaupunginhallituksessa aloite on jo hyväksytty.

Ajatus on periaatteessa oikein hyvä. Kouluissa on hyvä tarjota monipuolista ruokaa: jonakin päivänä lihaa, toisena kalaa ja aina välillä kasviksia. Lihansyönnin ympäristöhaitat ovat kiistattomia, joten on hyvä ujuttaa kasvisruoka koululaisten ruokavalioon normaalina asiana eikä pelkkänä poikkeavien vaihtoehtoruokana.

Aivan vailla sudenkuoppia tämäkään idea ei silti ole. Hyvän, ravitsevan ja täyttävän kasvisruoan valmistaminen vaatii taitoa, jota kouluruokakeittiöistä ei välttämättä löydy. Kouluruokailun myötä suomalaiset ovatkin oppineet inhoamaan monia sinänsä hyviä ruokalajeja. Tilliliha ja kanaviilokki taitavat edelleen löytyä monen inhokkilistalta. Minunkin piti matkustaa Unkariin ennen kuin uskoin, ettei gulassi oikeasti ole pahaa vaan oikein makoisa ruokalaji.

Vaarana onkin, että kouluista kasvaa sukupolvi, joka muistaa kasvisruoan jonakin mauttomana pöperönä, jonka syötyään jää nälkäiseksi. Kasvisruoan laatuun olisi siksi panostettava, mutta se on byrokraattisessa organisaatiossa helpommin sanottu kuin tehty.

Joka tapauksessa on vaikea ymmärtää sitä kiihkoa, jolla osassa julkista keskustelua ehdotukseen on suhtauduttu. Eihän liharuokaa kuitenkaan kieltämässä olla.

Toinen asia, johon kouluruokailussa ja kotitalouden opetuksessa soisi kiinnitettävän huomiota, on ruoan hävikki. Iso osa tuotetusta ruoasta ei koskaan päädy ravinnoksi (ks. aiempi artikkeli). Hävikkiä on ruokaketjun kaikissa vaiheissa. Koulujen ruokakasvatuksessa voitaisiin panostaa erityisesti sen välttämiseen, ettei ruoka mätänisi kotien jääkaappeihin eikä päätyisi lautaselta jätteisiin.

4 kommenttia

  1. Jouni J Särkijärvi 1.3.2010 klo 22:38:

    Permalinkki

    Ihminen ei elä 50. leveysasteen pohjoispuolella pelkästään kasvisruuasta, koska siitä ei saa D-vitamiinia. Myös B12-vitamiini puuttuu siitä.

    Ympäristön kannalta kaiken lihan tuotanto ei myöskään ole haitallisempaa kuin kaikki kasvikset. Märehtijöiden aiheuttamat päästöt ovat kärjessä, mutta riisi menee mm. sianlihan ja kanan ohitse. Pahiksia ovat myös talviset kotimaiset kasvihuonevihannekset.

    Jonkun pitäisi tehdä jotain sille typerälle säännölle, jonka mukaan yli jäänyt ruoka pitää heittää pois kouluissa, päiväkodeissa yms. Ei niin tehdä kodeissakaan, eikä siitä ole aiheutunut mitään vahinkoa.

    Lopuksi kasvisruokareseptivinkki: silputaan runsaasti sipulia ja kukkakaalia, ruskistetaan pannulla öljytilkkasessa, haudutetaan kookosmaidossa, maustetaan currylla ja tabascolla (tai texmex- tai thaimakumaailmaan).

  2. Niko Lipsanen 3.3.2010 klo 14:17:

    Permalinkki

    Aika moni näyttää elävän kasvisravinnolla näilläkin leveyksillä. Siitä tässä ei kuitenkaan ole kyse. Eihän tuossa muusta päätetty kuin yhdestä viikottaisesta kasviruokapäivästä kouluissa. Siksi sillä, voiko pelkällä kasvisruoalla elää näillä leveyksillä, ei ole asian kannalta merkitystä.

  3. Jouni J Särkijärvi 17.3.2010 klo 23:09:

    Permalinkki

    Ei ole lääketieteellisesti mahdollista elää ilman D-vitamiinia. Sitä löytyy kyllä maitotölkistä (sekä suomen- että ruotsinkielisten lehmien), mutta ei kasviksista. Ihminen ei edes pystynyt leviämään näin pohjoiseen ennen kuin oppi kalastamaan.
    Minusta kyse on siitä, että jotkut haluavat, että muutkin noudattavat heidän aatteellisia uskomuksiaan, vaikka ne ovat lääketieteellisesti järjettömiä. Miksi ei voida antaa koululaisten itse valita hyvän liha- tai kalaruuan ja hyvän kasvisruuan välillä? Mikä on se yhteiskunnan intressi, jonka vuoksi tämä valinnanmahdollisuus on poistettava?
    Eipä silti, jotkut nuoret varmaan tykkäisivät, jos koulussa saisi vaikka joka päivä ranskalaisia ja ketsuppia (kasvisruokaa).

  4. Saga Riihinen 8.4.2010 klo 13:31:

    Permalinkki

    Jouni; tiedät varmaan, että lehmänmaidossahan EI OIKEASTI ole D-vitamiinia? Se on lisätty siihen jälkeenpäin.

    Kalasta kyllä saisi D-vitamiinia mutta nykyään kaloissa on niin vähän D-vitamiinia että näillä leveysasteilla olisi hyvin, hyvin suositeltavaa syödä D-vitamiinilisää ainakin pimeään vuodenaikaan.

    Tässä ei tarvitse olla kysymys mistään aatteellisista “uskomuksista”; kasvisruoka on ekologisesti kestävämpää ja halvempaa verrattuna liharuokiin. Yksinkertaista.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin eikä sitä luovuteta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*)

*
*