Suomella oikea tavoite

Hallitus linjasi Suomen energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet vuoteen 2050 asti. Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonepäästöjään vähintään 80 prosenttia nykytasosta. Tavoite on haastava, mutta niin sen pitää ollakin. Tosin kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on arvioinut teollisuusmaiden päästövähennystarpeeksi 80-95 prosenttia.

Rakennusten pitää käyttää 60 prosenttia vähemmän energiaa kuin nyt. Liikenteen pitää vähentää päästöjään 80-90 prosenttia. Jätteet tulee hyödyntää maksimaalisesti, koska nykymuotoisesta jätteen akatopaikkasijoittamisesta luovutaan. Eli rakennusmäärykset tiukkenevat, ns. passiivitalot yleistyvät, sähköautot on otettava käyttöön ja polttomoottoriautoissa käytettävä biopolttoainetta.

Hallituksen sitoumus merkitsee edelleen uusiutuvan energian osuuden kasvattamista vähintään 60 prosenttiin loppukulutuksesta, sähkötariffit ovat laajasti käytössä ja kuluttajien oman energian pientuotantoa suositaan.

Tavoitteen saavuttaminen edellyttää Suomelta päättäväisiä toimia kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Tavoitteen toteuttaminen edellyttää konkreettista toimeenpanosuunnitelmaa ja vahvaa sitoutumista sen johdonmukaiseen toimeenpanoon.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin eikä sitä luovuteta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*)

*
*