Hakukonejätti Google on ostanut Summan entisen paperitehtaan Stora Ensolta. Sijainti onkin Googlen kannalta monessa suhteessa hyvä: Hamina on lähellä miljoonakaupunki Pietaria, Suomessa on hyvä infrastruktuuri, vakaat olot ja soveltuvaa työvoimaa. Suomen viileässä ilmastossa myös jäähdytystarve on suhteessa pienempi kuin monessa muussa maassa.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan (HS 12.2.09) Googlen paikanvalintaan vaikuttaisi myös lähistölle tulevat Winwind-yhtiön neljä tuulivoimaa. Google on viime aikoina pyrkinyt parantamaan ekotehokkuuttaan, joten tämä olisi hyvin linjassa yhtiön politiikan kanssa.
Jo Winwindin tuulivoimatehdas ja voimalahanke ovat tärkeitä irtisanomisten koitteleman Haminan seudun tulevaisuuden kannalta. Nyt ainakin osin niiden kylkiäisenä paikkakunnalle saadaan myös Google.
Panostukset tuulivoimaan tuovat hyvinvointia Haminaan. Uusiutuvaan energiaan sijoittaminen onkin nyt parasta mahdollista elvytystä myös muualla maassa.

Yksi kommentti
Aaro Harju 13.2.2009 klo 14:50:
Permalinkki
Google hakee teollaan myös hyvää imagoa, mutta haittaako se mitään, jos teot ovat kannatettavia. Hyvä haminan seudulle ja hyvä Googlelle eli win-win.