Arkisto: Toukokuu 2008

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen: Puistojen ja muiden viheralueiden vaikutus ilmastonmuutoksessa selvitettävä

Vihervuoden 2008 tunnus on Vireyttä Vihreästä. Mikkelissä vuoden päätapahtumassa puhunut Sirpa Pietikäinen muistutti, että vihreästä on saatavilla paljon muutakin: “Viheralueet toimivat muiden muassa hiilinieluina ja ympäristön kaunistajina. Ne ovat luonnon monimuotoisuuden keitaita, edistävät ihmisten terveyttä ja ympäristön kestävää kehitystä”.

Yhdyskuntarakenne ja kauppakeskukset

Viime päivinä on keskusteltu vilkkaasti Ideaparkin kauppakeskuksen mahdollisesta rakentamisesta Vihtiin. Keskustelu on nostanut ilahduttavasti esille ilmasto- ja energiakysymykset sekä yhdyskuntarakenteen. Ministeri Jan Vapaavuori laittoi kaavailluille oikein perustein jarrua. Jättimäinen kauppakeskus ilman julkisia liikennevälineitä ei sovi tähän aikaan, kun yritetään kaikin keinoin löytää keinoja, joilla Suomi selviytyy tulevista ympäristöhaasteista ja -vaatimuksista.

Öljyhuippu ja sen seuraukset

Fossiilisten polttoaineiden käyttöä on pyrittävä vähentämään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mutta on toinenkin syy, miksi esimerkiksi maailman öljynkulutus ei voi jatkuvasti kasvaa. Öljy on uusiutumaton luonnonvara ja sitä on maankuoressa hyödynnettävissä vain rajallinen määrä. On yhä kasvava yksimielisyys siitä, että maailman toistaiseksi jatkuvasti kasvanut vuosittainen öljyntuotanto on jo saavuttamassa huippunsa ellei sitten jo saavuttanutkin.