Arkisto: Maaliskuu 2008

Ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamana ja ihmisen korjaamana 22.4. klo 16.30-18.00

Ohessa kutsu Pro Humanum ry:n järjestämään tilaisuuteen.

Helsingin on varauduttava itämetroon

Muutamiin tällä sivustolla aiemmin käytyihin keskusteluketjuihin liittyen ohessa tuoreita Helsingin Kokoomuksen linjauksia. 

Autoihin tiukemmat päästörajoitukset

Yksityisautoilu on Suomessa välttämätöntä haja-asutuksen ja pitkien välimatkojen vuoksi. Autoilun hiilidioksidipäästöjä on kuitenkin vähennettävä. Yksi hyvä ja nopea keino olisi asettaa tiukat litramääräiset rajat uusien autojen polttoaineenkulutukselle. Tämä estäisi turhan isojen autojen tulemista liikenteeseen.

Ulf Sundqvistille ympäristöpalkinto

Ympäristöjärjestö Dodo ry jakaa vuosittain Pääsiaissaari-palkinnon tahattomasta ympäristöteosta. Se myönnetään teosta, jota ei ole tarkoitettu ympäristöteoksi, mutta jolla kuitenkin on ollut merkittäviä ympäristövaikutuksia. Tänä vuonna palkinto annetaan entiselle opetusministerille ja Suomen Ylioppilaskuntien Liiton puheenjohtajalle Ulf Sundqvistille hänen ansioistaan opintotukijärjestelmän kehittämisessä 1960- ja 70-lukujen taitteessa.

Matalammat ajonopeudet vähentäisivät hiilidioksidipäästöjä

Pitämällä talvinopeusrajoitukset voimassa ympäri vuoden voitaisiin vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä enemmän kuin on aiemmin luultu. Sanomalehti Länsi-Suomi pyysi Tampereen teknillisen yliopiston erikoistutkija Hanna Kalenojaa tarkistamaan viitisen vuotta sitten Tekesin Climtech-hankkeessa tehdyt arviot päästövähennyksistä. Lehden kirjoituksessa Kalenoja arvioi, että päästövähennykset olisivatkin yli kaksinkertaiset aiempaan arvioon verrattuna.

Kodeissa turhaa elektroniikkaa

“Suomalaiskodit täyttyvät turhista laitteista”, kertoo Taloussanomat. Vajaakäytössä olevia elektronisia laitteita arvioidaan olevan yli kolmen miljardin euron edestä. Logitech-yhtiön teettämässä selvityksessä korostetaan erityisesti laitteiden vaikeakäyttöisyyttä syynä käyttämättömyyteen. Suurin osa perheenjäsenistä ei selvityksen mukaan osaa käyttää edes laitteiden perustoimintoja.

Ravi: Energiakeskusteluun tarvitaan järkivihreyttä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi jatkaa kannanotossaan puolueen puheenjohtaja Jyrki Kataisen pari viikkoa sitten käynnistämää keskustelua järkivihreydestä.