Arkisto: Helmikuu 2008

Earth hour ottaa kantaa ilmastonmuutokseen

Maaliskuun 29. päivänä kello 20 valot sammuvat eri puolilla maailmaa. Earth Hour -tapahtumassa otetaan katkaisijan napsautuksella kantaa ilmastonmuutokseen, kerrotaan WWF:n maaliskuun kuukausikirjeessä.

Asenteet teoiksi

Helsingin Sanomien toimesta tehtiin tutkimus suomalaisten asenteista ilmastonmuutoksen torjuntaan (HS 22.2.08). Kyselytutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista on halukas kierrättämään ja lajittelemaan, tinkimään kulutuksesta ja käyttämään joukkoliikennettä oman auton sijasta. Esimerkiksi yksityisautoilua olisi valmis vähentämään 69 prosenttia vastaajista.
Eli asenteellista valmiutta alkaa suomalaisilla olla yhä enemmän. Nyt pitäisi saada suomalaiset toimimaan ja käyttäytymään tavalla, joka olisi linjassa kyselyissä [...]

Kierrätys vielä vaatimatonta Suomessa

Eurostatin selvityksen mukaan Suomessa kierrätetään yhdyskuntajätettä poikkeuksellisen vähän. Suomi on samassa sarjassa Italian kanssa, toki Kreikkaa ja Portugalia edellä. Mielenkiintoista on kuitenkin, että Hollannissa kierrätetään yhdyskuntajätteestä yli 60 prosenttia , Saksassa, Belgiassa ja Itävallassa yli 50 prosenttia sekä Tanskassa ja Ruotsissa noin 40 prosenttia. Meillä päästään vain noin 30 prosenttiin.

Realistinen, tavoitteellinen energiaohjelma tarvitaan

Olemme Suomessa ja Euroopassa hyvin laajasti sitä mieltä, että ilmaston lämpeneminen ja koko maailman muuttuminen sen myötä on hyvin suurella todennäköisyydellä ihmisen aiheuttama. Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi on toki tehty erinäisiä päätöksiä lähes koko maailman, mutta erityisesti Euroopan tasolla.

Myrskyveden nousu uhka Helsingissä

Helsingissä voidaan joutua varautumaan myrskyihin, jotka nostavat vedenpinnan hetkellisesti jopa 3,5 metriä nykyisestä. Tätä mieltä on Helsingin kaupungin ympäristötarkastaja Jari Viinanen ympäristökeskuksesta.

Brysselissä suuri konferenssi biopolttoaineista

1300 asiantuntijaa 58:sta maasta osallistuu 12.-14. maaliskuuta biopolttoaineiden kehityksen haasteita koskevaan konferenssiin Brysselissä. Alan kehityksen kärjessä olevia näyttelynasettajia on noin 100.

Salolainen: Ilmassa uuden koskisodan elementtejä

Kokoomuksen kansanedustaja ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen uumoilee uutta koskisotaa. Hänen mukaansa halukkuutta koskiensuojelulain repimiseen vaikuttaisi olevan etenkin keskustassa, mutta myös kokoomuksessa. Myös Vuotoksen ja Kollajan rakentamiselle on taas kannatusta molemmissa puolueissa.

Lataus taloyhtiön parkkipaikalla

Polttomoottoriautojen muuntaminen sähköautoiksi alkaa myös Suomessa. Litium-akulla varustetun sähköauton protyyppi pyritään saamaan valmiiksi tämän vuoden aikana. Kyse on 2-4 vuotta tai sitä aikaisempien vuosimallin polttomoottoriautoista. 2000-luvulla tehdyissä autoissa on kuitenkin niin pitkälle vietyä elektroniikkaa, että autojen muuntaminen sähköautoiksi voi olla hankalaa ja kallista.
Tavoite on noin 500:n auton tuotanto vuodessa. Tuotannosta tehdään päätös asiakaskyselyllä.

Sinivihreät julkistettu - tilaa ja osallistu!

Sinivihreistä oli tänään juttu Nykypäivä-lehdessä ja linkki sivuillemme on Kokoomuksen etusivun uutisissa. Löydymme nyt myös Blogilista.fi-palvelusta, joka on kätevä väline suomalaisten blogin seuraamiseen. Voit tilata blogin infosivun kautta. Jos sinulla ei vielä ole Blogilistan käyttäjätunnusta, voit tehdä sellaisen ilmaiseksi.

Onkohan viesti mennyt perille?

Tänä päivänä puhutaan paljon ilmasto- ja ympäristökysymyksistä. On alkanut syntyä sellainen vaikutelma, että ihmiset tiedostavat hyvin asian ja ovat valmiit tekemään tekoja, joilla ilmaston lämpenemistä voidaan hillitä.