Arkisto: Lokakuu 2007

Vedyssä on voimaa

Millaista on elää tulevaisuuden Euroopassa? Komission tavoitteena on entistä puhtaampi ja turvallisempi ympäristö sekä sujuva arki. Vetyvoiman ansiosta tämä voi olla mahdollista.

Korhola: Pekkarisen sitouduttava ajamaan Suomen kokonaisetua RES-tavoitteessa

Strasbourg, 25.10.2007
Lehdistötiedote - julkaisuvapaa heti
Korhola: Pekkarisen sitouduttava ajamaan Suomen kokonaisetua RES-tavoitteessa
- Odotan ministeri Pekkariselta näyttöä siitä, että hän on sitoutunut ajamaan Suomen kokonaisetua uusiutuvan energian (RES) taakanjakoa koskevissa EU-neuvotteluissa. Se merkitsee loppuenergiasta laskettuna Suomelle korkeintaan kolmanneksen RES-osuutta vuonna 2020. Myöskään silmänlumeeksi tarjottavaa vihreiden sertifikaattien kauppamekanismia ei pidä hyväksyä, sanoo kokoomuksen varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola.

Linjattomuutta EU-parlamentilta

Euroopan parlamentti muutti aikaisempaa päätöstään ja höllensi autojen hiilidioksipäästöjen tavoitteita vuodesta 2015 lähtien.
Tyypillistä EU:n toimintaa. Hävettää tällainen linjattomuus ja tavoitteista tinkiminen. Samaan aikaan kun puhutaan hiilidioksipäästöjen vähentämisestä ja ihmiset alkavat tiedostaa ilmasto-ongelman vakavuuden, EU:n parlamentti vesittää päätöksillään asiaa. Uskomatonta.
Kun näin toimitaan, ei kannattaisi itkeä, miksi kansalaiset eivät luota EU:n toimintaan. Saa siinä tehdä mainoskampanjoita EU:n [...]

Hyviä linjauksia Vapaavuorelta

Asuntoministeri Jan Vapaavuori linjasi Helsingin Sanomien haastattelussa 24.10.07 järkevästi yhdyskuntapoliittisia ajatuksiaan. Vapaavuoren mielestä ilmaston suojelun seurauksena asumisessa korostuvat kaupunkimaisuus ja hyvät joukkoliikenneyhteydet.
Vapaavuoren mukaan on “mahdotonta ajatella, että kaupunkikeskusten ympärille laajalle levittäytyvät omakotialueet olisivat sopusoinnussa yhdyskuntarakenteiden eheyttämisen kanssa”.
Viisasta puhetta. Toivottavasti hallitus ja pääkaupunkiseudun kunnat suunnittelevat tämän ajattelun mukaisesti tulevaa asutusta. Valta on kaupungeilla, koska ne päättävät [...]

Planeetta Maan vuosi 2008

Vuosi 2008 on YK:n julistama kansainvälinen Maa-planeetan vuosi. Tavoite on luoda uusia tapoja ja tietoa, että Maa säilysi tulevillekin sukupolville. Suomessa toimintavuoden ohjelmaa hoitaa YK-Liitto. Liitto päivittää aihetta koskevia tietoja kampanjan käynnistyttyä. Ohjelman YK-sivut ovat osoitteessa

Metaani suuri syyllinen

Englantilainen Environmental News Network ENN kertoo tuoreessa numerossaan, että soista ilmakehään joutunut metaani vaikutti merkittävästi ilmaston lämpenemiseen 55 miljoonaa vuotta sitten.

Sininen lokakuu - veden turvaaminen kaikille!

Syksyn yksi tärkeistä tapahtumista, Sininen lokakuu, Blue October, on kansainvälinen veden kuukausi. Kuukauden aikana muistutetaan siitä, miten tärkeätä on pitää huoli, että vettä suojellaan ja sitä pitää olla kaikille saatavilla. Monen kansainvälisen tapahtuman joukossa on järjestöjen ja kansanedustajien kohtaaminen Oslossa. Kuusitoista norjalaista järjestöä on liittynyt kuukauden tapahtumiin erityisellä projektilla. Oslon keskustassa järjestetään tapahtuma, johon on [...]

WWF:n Luonnon lähettiläs Antti Tuisku matkasi Kaakkois-Afrikkaan Malawiin elokuussa.

Pop-idoli ja WWF:n Luonnon lähettiläs Antti Tuisku matkasi Kaakkois-Afrikkaan Malawiin elokuussa. Malawissa Antti Tuisku tutustui WWF:n työhön Malawin luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin puolesta. Poppariin pysyvän jäljen jättäneestä matkasta valmistui dokumentti Antti Tuisku ja WWF: Malawin puolesta, joka nähdään MTV3:lla lauantaina 27.10. klo 11.25. Dokumentti Malawin reissusta julkaistaan myös marraskuussa ilmestyvällä Antin DVD:llä, joka julkaistaan yhdessä poplaulajan Greatest [...]

Ruotsissa jo 1000 etanoliasemaa

Tukholman kaupunki järjestää “Clean Vehicles and Fuels” -nimisen kansainvälisen konferenssin 7-9. marraskuuta.

Liikenteen melukin aiheena

Vuoden 2008 Euroopan Liikkujan viikko on 16-22.syyskuuta. Koko viikon tapahtumat liittyvät kestävään liikkumiseen. Viikon tapahtumiin osallistuu yli 2000 kaupunkia.
Viikon tapahtumista voi lähettää ideoita viikon suunnittelijoille.